keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pinkkipöllö

Pinkkiä pinkkiä pinkkiä ihanaa pinkkiä ja pöllöilyä. Tässä vähän pienenpi ja pinkki versio edellisestä pöllölaukusta. Nyt kun niitä nipsuja on taas niin hyvästi kertynyt. Lisäksi tulollaan on myös kolmas pöllö, joka onkin sitten kultainen, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.


Ensin pöllö näytty tältä kunnes...


Janne huomautti, että pöllö neitohan tarvitsee ripset!



Lankalaihis ja pinkit converset


Nyt olen muutamassa blogissa törmännyt tämmöiseen kuin lankalaihis. Ja miettiin, että tämä olisi minullekki enemmän kuin paikallaan. Sillä minun lankavaraston paikkaa suorittava ikean kenkäteline on niin täynnä, ettei enää edes yhtäkään kerää mahdu siihen. ^^'.  Ja ahkerien apulaisten keräämät tölkkinipsutkin etsii paikkaa, kun niitäkin pursoilee joka puolella. Monethan ovat aloittaneet tämän lahduttamisen jo tammikuun alussa ja laatineet hienoja ja tarkkoja suunitelmia. Mutta itse luoteeni omaisesti heräsin tähän, niin kuin monet muutkin laihduttajat kesän ollessa ovella. Hyvät ohjeet tähän lankalaihikseen löytyy täältä. Laitetaanpa nyt ens alkuun kuva tästä minun tilanteesta.


Ja painoanhan tuolle tuli noin 5.8 kiloa. Tavoitettani en laita kovin korkealle, sillä tiedän olevani lankahamsteri. Toivon jouluun mennessä pudottaneeni edes yhden kilon. Tölkin nipsut ovat saaneet kerääntyä joulun jälkeen nurkkiini ihan rauhassa ja nyt olisi aika nekin kaivella taas käyttöön. Näille en mitään laihdutus tavoitetta laita sillä, nämähän on kultaakin kalliimpia.


Ja nyt lankalaihis on polkaistu käyntiin!!! Kun vapaa päivän kunniaksi tein pinkit tennarisukat yhtä ihanalle ja pinkille ystävälleni. <3


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Converse villasukat

Nämä sukat aiheuttivat minulle päänvaivaa erityisen paljon. Tein ja purkiin niin monesti, että sukan  kärkeen tuli jo reikä ja jouduin kutomaan koko kärjen uudestaan. Mutta vihdoin ja viimein sain nämä valmiiksi! Lupasin näihin ohjeenki ja tässä nyt yritän miettiä ja raapustella miten minä sainkaan nämä kasaan loppujen lopuksi. Alussa otin jopa erivaihteista kuvia, mutta purettuani ja tehtyäni uudelleen useamman kerran jäi se sitten puoli tiehen. Joten yrittäkää ymmärtää näitä mun omia sepostuksia nyt jälkikäteen.
 

Lankana käytin seitsemää veljestä ja puikon koko 3½. Tähteen käytin ohuempaa puuvillalangan jämää ja koukku oli kokoa 2,5.

Luo 48 silmukkaa, yhdelle puikolle tulee 12 silmukkaa. Aloita kutomalla neljä kerrosta nurjaa, jonka jälkeen18 krs joustinneuletta. Kudo villasukka normaaliin tapaan, kunnes olet pikkuvarpaan alareunan kohdalla. Vaihda lanka valkoiseen kudo vielä 6 kierrosta valkoisella ja aloita kavennus.

Kavennus aloitetaan sukan reunasta. Ensimmäisen ja kolmannen puikon alussa kudotaan 1 silmukka, jonka jälkeen toinen silmukka nostetaan ja kolmas kudotaan. Toinen silmukka nostetaan kolmannen yli. Toisen ja neljännen puikon lopussa toiseksi ja kolmanneksi viimeinen silmukka kudotaan yhteen. Puikon viimeinen silmukka kudotaan normaalisti. Kavennus kierrosten väliin tulee kahdesti tavallinen kierros, jonka jälkeen kavennetaan joka kierros, kunnes on jäljellä enää puikolla kaksi silmukkaa. Päättele työ. Näin kärjestä saa enemmän conversen kärjen näköisen.


Virkkaa ketjusilmukoilla sukan molemmille puolille kolme valkoista raitaa. Kannattaa laittaa sukka jalkaan ja katsoa mihin kohti ne parhaiten "istuu".


Nöyritys kohdat virkkasin myös sukkaan. Ja nyt menee vaikeaksi kun en oikein tiedä miten selittäisin tämän niin, että kaikki ymmärtää.  Merkitsin ensin silmukka jonot joihin nyöritys kohta tulee  nuppineuloilla. Aloitin virkkaamalla ylhäältä nurjien kierrosten jälkeen, kolme ketjusilmukka ja kuusi kiinteääsilmukkaa vuorotellen kunnes olin kärjen kohdalla. Ketjusilmukoitten kohdalla hyppäsin kolmen silmukan yli. Näin sain nyöritys reiät. Kengän nauhan virkkasin ihan perinteisillä ketjusilmukoilla.


Tee ympyrä valkoisesta seitsemästä veljeksestä. Virkkaa siihen viisi kiinteää silmukkaa. Virkkaa toisella kieroksella jokaiseen silmukkaan kaksi pylvästä, samoin kolmannella kierroksella ja päättele.
Tähden tein ohuemmasta langasta ja pienemmällä koukulla, koska seitsemällä veljeksellä tuli liian iso. Tee ympyrä ja virkkaa siihen kymmenen kiinteää silmukkaa. Sulje ympyrä piilosilmukalla. Virkkaa neljä ketjusilmukkaa. Virkkaa ensimmäiseen yksi kiinteä, toiseen pylväs ja kolmanteen silmukkaan tuplapylväs. Kiinitä sakara ympyrään ja tee viellä neljä sakaraa. Tämän jälkeen ompele tähti ympyrään, ympyrä sukkaan ja valmista tuli!


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Siililapaset

Kevään ensimmäiset siilit ovat nyt heränneet! Kiitos tästä ihanasta ohjeesta kuuluu ystävälleni Katille, joka lahjoitti minun siilille piikkilangan ^^.


Lankana käytin seitsemää veljestä ja puikonkoko oli 3 ½. Piikit tulivat karvalangasta. (vyötettä ei ole tallessa joten en osaa tarkemmin sanoa.) Ohjeen koko on noin 1-vuotiaalle.

Luo puikoille seitsemällä veljeksellä kahdeksan silmukkaa per puikko ja kudo resoria noin neljä senttiä. Siirrä toisen ja kolmannen puikon silmukat samalla puikolle ja ota mukaan karvalanka. Näin siili saa selkään piikit. Kudo noin 7-8 senttiä.

Tämän jälkeen ota ensimmäisen ja neljännen puikon silmukat samalle puikolle. Kudo 2-3 senttiä ja lisää peukalo lanka. Jatka kutomista kunnes etukappale on yhtä pitkä kuin takakappale. Tämän jälkeen ompele sivut yhteen ja palauta silmukat omille puikoille.


Kudo kierros ja kavenna tämän jälkeen jokaisen puikon lopussa. Kudo väliin viellä yksi tavallinen kierros ja tämän jälkeen kavenna taas jokaisen puikon lopussa kunnes joka puikolla on enää kaksi silmukkaa, päättele.

Ota peukalo lanka pois ja poimi silmukat. Kudo noin kymmenen kierrosta ja kavenna.

Ompele siilille viellä silmät ja nenä. Ja tadaa pikkusiilit ovat valmiina kevääseen <3