keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Miu mau

Nyt kun joulu on ihan ovella ja kaikille on jo lahjat paketissa, oli minulla aikaa nyt tehdä itsellekki jouluksi uudet sukat. Malli löytyy novitan uudesta sukkalehdestä, jota itse vähän muokkailin omaan makuun sopivaksi. Ja söpöthän näistä tuli <3



Ja sitten lupaamani ohje näihin. Alkuperäinen ohje löytyy novitan uudesta sukkalehdestä. Ja koska ohje ei ole minun keksimä laitan tähän vaan omat muunelmani.

Lanka: seitsemän veljestä
Puikot: 3½
Koko: siro 36

Tee ohjeen mukaan korvat aloittaen kahdeksalla silmukalla. Korvien väliin lisää kahdeksan silmukkaa. Jaa ohjeen mukaan silmukat neljälle puikolle. Yhteensä 12 silmukkaa puikolla.

Kudo harmaalla 20 kierrosta, vaihda mustaan ja kudo kaksi kierrosta. Vaihda takaisin harmaaseen ja kudo vielä kaksi kierosta. Aloita kantapää. Itse tein ihan tavallisen vahvistetun kantapään.

Kudo vielä kahdeksan kierrosta harmaalla ja vaihda taas takaisin mustaan. Kudo kaksi kierrosta mustaa ja viisi kierrosta harmaata vuorotellen, kunnes sukka on pikkuvarpaan kohdalla. Aloita nauha kavennus. 

Lopuksi silmukoita jäljitellen tee kisulle kasvot alla olevan kuvion mukaan.

















    Ja mau sukat ovat valmiina lämmittämään varpaita !

   

1 kommentti:

  1. Hei ! Todell Söpöt Kisu Sukat,
    Mitä Viiniä Sinä juot ? Olen varma että
    Se tekee Merkityksen.
    Minä juon CHARDONNE Hans Made By Marketta ( Suomalainen Winemaker 🇫🇮
    From
    Nappa, California.

    VastaaPoista